Maisema

Maisema

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Kaivarin Kanuuna - kirpputorikierroksella






Lauantaipäivä on kuin luotu kirpputorikierrokselle. Tai kirpputorilla käymiselle. Yllätyin itsekin miten nopeasti väsyi hypistelemään vaatteita ja unelmoi saavillisesta hyvää caffe lattea, ja toisen kirpputorin jälkeen lasillisesta viiniä. Riitti. Mutta olin jo pari vuotta haaveillut pääseväni Kaivarin Kanuunaan, joten sinnepä siis vei tiemme ystäväni kanssa. Sijaitsee Merikadulla (?) Helsingissä. Joskus muistelen sitä mainostetun eiralaisrouvien hienojen merkkivaatteiden edullisena ostopaikkana mutta se oli ainakin tällä käynnillä aika lailla liioiteltu kuvaus.  Valtaosa vaatteista oli bulkkia, ja osa jopa hävyttömän huonokuntoista. Kuka laittaa myyntiin valkoisen paitapuseron, jonka kainalot on kellastuneet pilalle? 

Mutta kyllä sieltä löytöjäkin olisi voinut tehdä ja teinkin. Itse löysin jo hetken haaveilemani konjakin sävyisen aidon nahkahameen. Hinta 20 euroa. Ja kivan hyväkuntoisen pliseeratun hihattoman vaaleanpunaisen paidan. Hinta 20 euroa. Ei hullumpaa. 

Miehille olisi ollut ainakin parit mainiot kengät. Turkkeja, mutta käypään käytetyn turkin hintaan. Ei siis mitään kirpparihintaa niille. Merkkivaatteet yhdellä rekillä, eikä mitään mikä olisi kolahtanut. 1-2 merkkilaukkua and that´s it. Voi tosin olla, että paikka on niin tiedetty ja tunnettu, että kun jotain laadukasta hyvänhintaista tulee, se menee saman tien. Mikä itse asiassa onkin aika todennäköistä. Minussa ei vaan ole niin paljon naista, että lähtisin ryysimään minkään kaman perässä vaan mieluummin uskon onneen ja sattumaan. Tämän sanottuani joudun toteamaan, että kyllä joskus ryysin, jos jokin kauan unelmoimani tuote on esim Hulluilla päivillä hyvään hintaan. Silloin olen klo 8 ovella odottamassa, vaikkakin tunnen itseni hassuksi. Mutta säästö mikä säästö.

Kaivarin Kanuunalla on täydellinen sijainti maisemien osalta. Meri aukeaa heti ovelta ja ympäristössä on kauniita rakennuksia kääntyipä minne vaan. Ei rumia elementtitaloja vaan kaunista arkkitehtuuria silmän iloksi. Kaivapuistossa onkin ilo kävellä ihan muuten vaan ja voi pysähtyä kahvittelemaan joko esimerkiksi Ursulaan tai Mattolaiturille tai Karuselliin.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao