Maisema

Maisema

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Ted Baker iso meikkipussi

Nuukailupäätökseni jälkeen on jotenkin koomista kirjoittaa hajuvesiostoksista ja nyt meikkipussista. Mutta minuun on iskostunut jo lapsuudesta periaate, että kun ostaa jotain, ostaa mielellään laatua. Jotain mikä kestää.

Selvisin vuosia läpinäkyvillä lentokoneen matkustamoon vietävillä "meikkipusseilla".Tai selvisin ja selvisin. Minulla on samaan aikaan ollut Reisenthalin meikkipussi mutta käytin sitä suhteessa aika vähän, koska se vei suhteettoman paljon tilaa esimerkiksi viikonloppulaukussa. Siksi siis usein kaksi lentokonemeikkipussia...jotka eivät kovin filmaattisia ja tyylikkäitä ole.


Tyttäreni sai Ted Bakerin meikkipussin jo vuosi sitten joululahjaksi mutta en tuolloinkaan tullut ajatelleeksi, että itsekin voisin päivittää oman meikkipussini tälle vuosituhannelle. 
Kunnes joulun alla päätin, että nyt en enää halua itsekään katsella tyylittömiä ja epäsiistejä lentokonepusseja vaan hankin itselleni myös kauniin meikkipussin, joka voi olla tarvittaessa kylpyhuoneessa näkyvilläkin. Päätin hankkia itselleni mustan Ted Bakerin isomman meikkipussin itselleni joululahjaksi. 

Kaupassa kuitenkin päädyin ottamaan hennon lilan tms meikkipussin, joka oli virkistävästi jotain muuta kuin mustaa ja jotenkin vähemmän ärtsy kuin musta. Kuitenkin.




Olen hankintaani erittäin tyytyväinen. Normaalit viikonlopun meikit puhdistusaineineen mahtuvat erinomaisen hyvin ko meikkipussiin. Ja se on siisti ja kaunis katsellakin ja mahtuu mainiosti laukun pohjalle. Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao