Maisema

Maisema

tiistai 26. tammikuuta 2016

Päivän asu : räntävesikelin toppatakki

En todella osannut arvostaa pakkaskeliä riittävästi. En todellakaan. Palelin ja hytisin ja toivoin lämpimämpää säätä. Vähämpä tiesin tai kokemuksesta muistin suomalaisesta säästä. Se on joko tai nykyään. Tolkuton pakkanen tai sitten nollakeli. Järkyttävän paljon lunta tai ei lunta lainkaan. Näin siis täällä etelässä nykyään. Ja nyt siis vihmoo vettä ja paras jalkine tänäänkin olisi ollut kumisaapas. No älysinkö laittaa tammikuun 26. päivänä kumisaappaat? En. Siinäpä sitten kantakaupungissa hyppelehtiessä ihmettelin, että miten pääsisi risteyksen yli, kun edessä oli noin metri vettä läjässä. Jaa jaa. Hyppi siellä moni muukin, mutta hypähdellessä tuli mieleen, että onkohan alla kuitenkin jäätä ja jos on, niin kuinka käy, kun laskeutuu hypystä jäälle. Onneksi ei sellaista sattunut, vaikka liukasta olikin. Liukuesteet siis alle.

On näet ihan aidosti käynyt useasti mielessä, että asutaan kolmannessa kerroksessa talossa, jossa ei ole hissiä. Olisin aika lailla jumissa neljän seinän sisällä viikkokausia, jos jalkani teloisin. Ei hyvä juttu. Ei ollenkaan.

Tänään olisi varmasti pärjännyt ihan kevyttoppatakissa mutta olen pitänyt tämäntyyppisillä keleillä tätä ruskeaa huuto.net löytöäni. Riittävän lämmin vielä alle -10 asteen pakkasissa muttei liian kuuma nollakeleillä jos huomioi sään alla olevissa vaatteissa. Pitää tuulta ja jonkin verran kosteutta mutta ei tietenkään kestä mitään rankempaa taivaalta laskeutuvaa tulvaa.

Tyköistuva mikä on hauska piirre, jotta ei synny telttaefektiä eikä takki liehu omin luvin tuulessa missä sattuu. Eikä pakkanen pure alakautta, varsinkin jos sattuu olemaan hame päällä. Riittävän pitkä takiksi, jotta voi kulkea hameen kanssa, joskin ajoittain näyttää siltä kuitenkin, kuin olisin unohtanut hameen kokonaan kotiin. Hmm..

Toispuoleinen kiinnitys mikä näyttää hauskalta ja myös toimii, vaikka takki olisi aukikin. Neppikiinnitys. Alin neppi aukeaa aina ulospäin hengittäessäni, joten olen luopunut jo laittamasta sitä kiinni. Alunperin takkiin kuului metallinen paksu vyö, mutta koin sen vähän ahdistavana enkä käytä sitä itse lainkaan.

Kaulus on tekoturkista, mutta laadukasta sellaista. Mukavan lämmin ja pehmeä kaulaa vasten. Toimii ohuemman huivin tai sitten paksumman kanssa. Riippuu miten huivin kaulaan sitoo.

Vallan hyvä löytö.






Jalassa on suosikkini: Next Generationin ylipolven nahkasaappaat, joissa on venyvä resori takaosassa. Aivan superhyvät jalassa.

Mukavaa iltaa vesikelistä huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao