Lasten lempisuklaa

Tämä kesä on muuttanut ruokatottumuksiani pakon sanelemana ja olen joutunut tai päässyt (ajattelutavasta riippuen) etsimään gluteenittomia tapoja valmistaa ruokaa ja herkkuja. Raakasuklaata tein jo aiemminkin ja tykästyin siihen. Raakasuklaa on maidoton ja luonnon omista raaka-aineista valmistettu ihanuus. Suosittelen. Ja sen joukkoon voi lisätä omia suosikkejaan melkein rajattomasti: merisuolaa tai mulberrymarjoja tai karpaloja tai...

Lomalla ostin Virpi Mikkosen kirjoittaman "Kiitos hyvää" , herkkuja ilman sokeria ja gluteenia. Ihana kirja kaikin tavoin. On avannut kokonaan uuden maailman ymmärtää mm raakakakkujen logiikkaa. Miten valmistaa kakkupohja, jos ei käytetä lainkaan jauhoja? Esim liotetuista manteleista, taatelista yms. Omenakakkuun lisätään rusinoita jne jne. Vaihtoehtoja on paljon. Minulla on paljon opeteltavaa ja kokeiltavaa ja ainoa rajoittava tekijä rahapussin lisäksi on tietysti se, ettei herkkuja voi syödä rajattomasti vaikka mieli tekisi.

Vehnätön ja gluteeniton ruokavalio muuten aidosti muuttaa suhdetta syömiseen. Syö elääkseen eikä elä syödäkseen. Vehnä ja gluteeni nostaa veren sokeriarvoja nopeasti ja verensokerin alituiset muutokset aikaansaavat kierteen. On ollut mielenkiintoista huomata miten hyvä olo itsellä on, kun verensokeri pysyy melko tasaisena. Toki refluksi on vaivannut koko kesän ja edelleenkin, mutta olo on senkin puolesta jo parempi. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt siis Virpi Mikkosen lasten lempisuklaan resepti. Superhelppo valmistaa ja äärettömän hyvää. Pari palaa riitti aamukahvin kanssa ja nyt hymyilyttää. Eikä hymyä himmennä yhtään ulkona helottava aurinko ja hyväntuuliset lapset. Toinen lapsi muuten säikäytti eilen trampoliinilla pompittuaan: tuli itkien kotiin että oli tullut osittain niskoilleen alas ja selkään sattuu. Säikähdin kunnolla että mitäs nyt. Mutta itkun laannuttua havaittiin että niska toimii ja selkäkin asettui levon kera. Huh. Trampat on mainioita liikunnan edistäjiä mutta myös vaarallisia. 

Lasten lempisuklaa:

1 dl cashewpähkinöitä
1 dl kaakaovoita
5 rkl kookosöljyä
5 rkl raakakaakaojauhetta
5 rkl kotimaista luomuhunajaa
1 tl vaniljauutetta tai -jauhetta
hyppysellinen merisuolaa

(Huom älä huijaa raaka-aineissa vaan käytä laadukkaita tuotteita)

Laita pähkinät tekosekoitteen ja aja hienoksi murskaksi. (Jos tehosekoitin tai blenderi ei ole riittävän tehokas, liota pähkinöitä ensin 1-2 tuntia että pehmenevät). Sulata kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi seokseksi lämpimässä vesihauteessa. (Tässä kuumuudessa kookosöljy on valmiiksi jo juoksevaa).  Lisää raakakaakaojauhe, hunaja, vanilja ja merisuola.. Lisää suklaamassa ja pähkinät tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. (Älä yritä huijata kuten minä ja yrittää sauvasekoittimella, koska lopputulos ei ollut tasainen ja puoli keittiötä oli ruskeassa suklaamassassa.) Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain lempimaustettasi.

Kaada esim pieneen vuokaan jonka vuoraat kelmulla tai leivinpaperilla. (Jos et vuoraa millään, jämähtää helposti kiinni alustaan. Silikonimuotit eivät kaipaa paperia.) Jäähdytä pakastimessa n tunti tai jääkaapissa muutama tunti. Leikkaa haluamiksesi paloiksi, tarjoile ja nauti.

Gluteenittomat mustikkaruudut

Seuraava mainio resepti on lainattu Vatsan vapaapäivä blogista, jossa on ihania reseptejä. Kaikille mutta erityisesti niille, noilla on ärtyneen suolen oireyhtymä, refluksi, keliakia tai muita suolen toiminnan häiriöitä. Luen muuten sivumennen sanoe William Davisin kirjaa Eroon vehnästä, ja on myönnettävä, että tukka pystyssä sitä pistelen menemään: vehnää ei pitäisi kenenkään meidä syödä nykypäivänä. Palaan tähän myöhemmin mutta suosittelen kaikille kyseistä kirjaa. Nyt siis tuohon mainitsemaani reseptiin. Yksi parhaista mustikkapiirakan ohjeista ikinä.

pohja:
5dl kaurahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl psylliumia
200g luomuvoita
1 muna

mustikkatäyte:
500g mascarponea
4 munaa
2 dl sokeria
200g pakastemustikoita
2 rkl perunajauhoja

pintatäyte:
150g luomuranskankermaa
150g luomurahkaa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Vatsan vapaapäivä -blogin reseptiä muokkasin luomumaitotuotteisiin päin sekä tietysti vaihdoin tuorejuuston mascarponeen! Mascarponea aina kun vaan mahdollista. Niin se vaan menee.

Pehmennä voi varoen mikrossa. (20s kerralla, jotta ei pääse sulamaan). Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voin sekaan. Lisää sitten muna ja sekoita yhteen. Vuoraa pieni uunipelli leivinpaperilla ja levitä pohjan ainekset leivinpaperin päälle. Kostuta tarvittaessa veistä tms vedellä, jotta tarttuu vähemmän kiinni. Kyllä se siitä leviää.
Paista uunissa noin 15 min 200 asteessa. Ota sitten pelli ulos uunista ja laske lämpötilaa 175 asteeseen.

Valmista täyte vatkaamalla mascarpone, munat ja sokeri keskenään. Levitä seos pohjan päälle. Sekoita mustikat ja perunajauho. (Jos käytät tuoreita mustikoita, ei perunajauhoa tarvita, koska sen tarkoitus on sitoa pakastemarjoista irtoavaa nestettä.) Lisää mustikat täytteen päälle. Laita takaisin uuniin ja paista noin 35 minuuttia.

Nosta piirakka jäähtymään noin 10 minuutiksi ja valmista sillä välin pintatäyte sekoittamalla sen aineet keskenään. Levitä piirakan päälle ja paista vielä 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on jähmettynyt.

LOISTAVA PIIRAKKA. Love it. Kiitos Vatsan vapaapäivän kirjoittajalle.

#muistoajo

Sunnuntaina järjestettiin Helsingissä, Turussa ja Kuopiossa muistoajo torstaina yliajon uhrina menehtyneen pyöräilijän muistoksi ja samalla herätykseksi paremmaksi liikennekulttuuriksi.

Olin itse ajamassa Helsingissä. Meitä oli viranomaisten arvioiden mukaan noin 850. Facebookissa oli ilmoittautunut mukaan yli 900 ja polkemaan tuli pyöräilijöitä muutakin kautta. Ilmapiiri oli rauhallinen ja tarkoitus oli osoittaa hiljaa ja rauhallisesti ajaen kunnioitusta ja osoittaa, että eri liikenteenkäyttäjät mahtuvat hyvin Helsingin kaduille.

Ennen liikkeelle lähtöä muistaakseni Helsingin pyöräilijät ry:n puheenjohtaja Otso Kivekäs kehoitti kuitenkin jokaista pyöräilijää, joka kohtaa minkäänlaista uhkailua, kiilaamista tai esimerkiksi ns opettamista autoilijan taholta, tekemään asiasta rikosilmoituksen. Kuulostaa ehkä dramaattiselta, mutta sillä tavoin jokainen tilanne ilmoitetaan ja tilastoidaan ja toivottavasti osapuolta vähintäänkin kuullaan. Sillä kyse ei ole virallisen totuuden mukaan yksittäisistä tapauksista: meiltä muistomarssiin osallistuneilta pyöräilijöiltä kysyttiin, että kuinka moni on kohdannut em. käytöstä autoilijoiden taholta, ja vähintään puolet nosti kätensä ylös.

Olen itse pyöräillyt niin kauan kuin vain kykenen muistamaan. Viimeiset viisi vuotta myös työmatkat sulana aikana. Oma reittini myötäilee junarataa ja pääsen melkein koko matkan laskettelemaan ainakin näennäisesti turvallisesti kevyen liikenteen väylää. Vaaratilanteet syntyvät Pasilassa, jossa liikennesuunnittelun varsinainen kukkanen on Messukeskuksen kohdalla, jossa juna-asemalta tulevat kävelijät joutuvat risteämään myös pyörätien poikki ja samalla joutuvat jäämään siihen odottaakseen vihreiden vaihtumista suojatielle astuessaan. Pyöräilijät laskevat toisaalta Pasilan aseman suunnasta melko vauhdikkaastikin, joskin jokainen yhtään järkevä pyöräilijä katsoo jo hyvissä ajoin tilanteen ja jarruttaa kävelijät nähdessään. Sitä ennen on jo ollut varottava raitiovaunupysäkeiltä pyörätielle säntääviä jalankulkijoita. Tässäkään tapauksessa ei voi syyttää jalankulkijoita, koska suunnittelija on hyväksi katsonut tehdä pysäkit aivan pyörätien viereen. Kello soimaan, jotta kukaan ei syyttä suotta loukkaa itseään. Ja vielä Pasilassa saa varoa Messukeskuksen kohdalla pysäköiviä autoja, jotka täysin varomatta avaavat oven pyöräilijän eteen. Pahimmassa tapauksessa pyöräilijä lentää katuun eikä nouse siitä enää koskaan. Väistän siis itse aina kävelijöiden puolelle, jos vain voin ja katson missä autossa pelkääjän paikalla istuu joku, joka mahdollisesti voi avata oven yllättäen.

Ja jos tuon radan selvittää, saa varoa seuraavaa bussipysäkkiä, jolle bussi jättää matkustajat, jotka kirjaimellisesti voivat hypätä pyöräilijän eteen. Taaskaan en syyttäisi heitä, vaan suunnittelua. Bussista ulos astuva matkustaja ei voi aavistaa pyöräijän tuloa. Mutta arvatkaapa kenen pitäisi se osata ennustaa? Bussikuskin. Missään ei ole sellaista velvollisuutta bussikuskille tai autokuskillekaan asetettu, että pitäisi varoittaa oven avaamisesta, jos itse liikennettä lukiessaan näkee esimerkiksi juuri pyöräilijän tulevan, mutta olisiko ehkä viisasta niin tehdä? Avata bussin ovi vasta, kun näkee pyöräilijän menneen ohi? Paljon liikkuva pyöräilijä osaa kyllä lukea liikennettä ja hidastaa mutta ennakointi säästäisi monta läheltä piti tilannetta.

Kävelijät tai juoksijat saattavat yhtäkkiä päättää vaihtaa suuntaa ja kääntyä juuri takaa tulevan pyöräilijän eteen. Kenen väistämisvelvollisuus? Takaa tulevan mutta kuinka kaukaa pitää väistää, kun kevyen liikenteen väylät ovat varsin kapeat? Ja pitäisikö meidän jokaisen katsoa taakseen ennen kuin muuttaa äkisti omaa kulkusuuntaansa. Itse en ainakaan halua yhdenkään pyörän tai esimerkiksi skootterin ajavan päälleni, kun olen juoksulenkillä pyörän sijaan. Katson aina taakseni. Muutama oikeustapauskin on väistämisvelvollisuudesta, eikä esimerkiksi pyöräilijä saa väistää oikealta, vaan pitää väistää vasemmalta. Parempi siis varoa ja ennakoida.

Katson taakseni myös pyöräillessäni: esimerkiksi aamuisin ylitän rautatietorilta Mikonkadulle siirtyessäni vilkkaasti liikennöidyn Kaisaniemenkadun. Aina joku torvi katsoo oikeudekseen ajaa punaisia päin. Yksi vaarallisimmista risteyksistä. Samoin kuin Makkaratalon edessä oleva seuraava risteys. Punaisia päin ajetaan niin että soi. Parempi siis oikeassa olemisen sijaan katsoa mielellään taaksepäinkin ja kauas, koska isommilla nopeuksilla ja asenteella "Kyllä mä tosta vielä ehdin kun vähän painan kaasua" pyöräilijä ja kävelijä olivat ehkä viimeisen kerran siinä risteyksessä. 

Keskustassa pitääkin pyöräillä todella varoen. Olen itsekin ollut vähällä jäädä kanssapyöräilijän yliajamaksi esimerkiksi Eteläespalla, jossa pyöräilijä on suhahtanut kovaa vauhtia suojatiellä kävellessäni. Keskustassa ei vaan voi suhata miten sattuu. Lisäksi valitettavasti näkee pyöräilijöitä, joilla tuntuu olevan vain oikeuksia. Ja nyt tulee paljastus: ne eivät olekaan niitä paljon parjattuja trikooasuisia työmatkapyöräijöitä, joille kilometrejä kertyy muutenkin kuin työmatkoilta, vaan pahimmat ovat nuoria mankelilla ajajia, jotka työntyvät risteyksiin sivuilta ja koukkaavat muun kevyen liikenteen sekaan, koska mulla on oikeus.  Ja yleensä ilman kypärää.  

Trikooasuiset pyöräilijät, joita kovasti jaksetaan vuodesta toiseen paheksua ajavat siis aika paljon. Heille tai meille, koska itsekin puen aamulla pyöräilyvaatteet päälleni työmatkalle lähtiessäni, kertyy kilometrejä ja vaikka vauhtia ehkä onkin, on myös tilannetajua.  Useimmiten siis. Kyllä meissä pyöräilijöissäkin on niitä, joiden käytös jättää moitteen varaa. Yhtä lailla kaikki autoilijat eivät ole kaistapäitä ja aja raivon vallassa. Yhtä vähän kaikki kävelijät toikkaroivat miten sattuu. Mitä jos kaikki suhtautuisimme toisiimme sallivammin ja ennakoisimme liikenteessä enemmän ja antaisimme oikeuksia muillekin? Turvavälit kaikille.

Tänäkin aamuna työmatka taittui pyörällä ja mieli on hyvä.  Toivottavasti eilisen kaltaista muistomarssia ei tarvitse enää koskaan järjestää.