Maisema

Maisema

perjantai 19. joulukuuta 2014

Joulukuusi

Lasten pyynnöstä joulukuusi haettiin jo eilen. Olemme usein hakeneet sen paria päivää myöhemmin mutta toisaalta, ehtii enemmän nauttia kuusenkin tuoksusta ja katsella sitä jo ennen joulua.  Miksipä ei?

Kotimme viereisessä puistossa myydään perinteisesti ihan kauniita joulukuusia jo hyvissä ajoin. MInusta on jollain tapaa jopa miellyttävää nähdä kuusimyyjä perinteisellä paikallaan noin viikkoa ennen joulua: jokin savupata savuttaa ja kuusimyyjä värjöttelee kuusten seassa.

Kävelimme tyttären kanssa puistoon ja katse osui ensimmäiseen tarjokkaaseen joka olikin hyvä. Tässä muuten yksi syy ostaa kuusi hyvissä ajoin: saa kauniin ja tasapainoisen yksilön, jossa on oksia tasaisesti. Hintahan on kuitenkin myöhemminkin sama, mutta valikoima ehkä ei enää niin runsas.

Kaivoin kuusen koristeista haluamani valkoiset ja kultaiset pallot sekä kankaiset isot ruusut, jotka ovat varsin luonnollisen oloisia aidossa kuusessa. Kiinnitin itse ruusut, ja annoin lasten koristella loput. Lopputulos miellyttää meitä kaikkia. Nyt vain nautitaan ja muistetaan antaa vettä riittävästi, jotta kuusi kestäisi joulupyhien yli kunnialla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao