Maisema

Maisema

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talvivaatteet esille


Vihdoinkin oli eilen aikaa ja voimia järjestää vaatehuone siten, että kesävaatteet pääsivät ansaitsemalleen talvitauolle ja talvivaatteet tankoihin ja hyllyille. Ja mikä ilo olikaan löytää ihan "uusia" vaatteita omasta kaapistaan. Ihan kuin alennusmyynnissä olisi ollut, että voi miten hieno vaate täältäkin löytyi. Kesän aikana näppärästi unohtaa aika monta kivaa vaatetta joita on sitten kiva ottaa esille ja päälleen talven tullen.

Kyllä niihin sitten ehtii kyllästyä taas pitkän talvikauden aikana mutta nyt odotan jo innolla pääseväni kokeilemaan eri yhdistelmiä. Onneksi tänä vuonna en ole löytänyt täysin käyttämättömiä vaatteita, joissa olisi vielä laputkin kiinni. Silloin pysähtyy kyllä miettimään, että oliko tämä vaate todella näinkin tarpeellinen hankinta, jos ei kertaakaan ole pitänyt eikä edes ole muistanut sen olemassaoloa...

Olenkin opetellut harkitsemaan ylipäätään tavaroiden hankintaa siltä pohjalta, että tarvitsenko jotain todella. Jos vastaus on kielteinen, pitää huolella miettiä hankintaa vielä uudelleen. Ihan kaiken ei tarvitse tulla todelliseen tarpeeseen, vaan esimerkiksi kaunis kukkakimppu silloin tällöin voi palvella henkistä hyvinvointia ja tulla sitä kautta välillisesti tarpeeseen. Jos kuitenkin kauppa onnistuu ainoastaan herättämään halun johonkin tuotteeseen, jota et todellakaan tarvitse, ja joka menisi kiertoon suht pian tarpeettomana ylimääräisenä, voi kyllä katsoa peiliin.

Hankalaksi tämän järkevän kuluttamisen tekee tosiasia, että kaupallinen yhteiskuntamme rakentuu kuluttamisen periaatteelle. Sille, että meistä jokainen ostaa jotain, mikä sitten säteilisi toimivaan rakenteeseen. Ja toisinpäin, jos kukaan ei osta mitään vaan tarkkailee ja säästää, kääntyy talouskin laskuun. Onko se näin yksinkertaista? Ja olenko minä yksittäisenä kuluttajana vastuuna koko Suomen hyvinvoinnista? En tietenkään ole mutta pienenä osasena kylläkin minunkin valintani vaikuttavat. Siihen perustan myös ne valintani, jotka kohdistuvat reilun kaupan tuotteisiin ja luomuun. Vaikka yksittäinen ostokseni on pieni, luotan siihen, että sillä on jotain merkitystä. Ainakin haluan uskoa niin.

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseeni, talvivaatteiden osalta tarvitsen edelleen nahksaappaat, joita en ole onnistunut löytämään. Yhdet mokkanahkaiset kylläkin ja juuri ja juuri alle 300 euroa. Vielä jätin ne kauppaan, koska mieluusti en ostaisi mokkaa. Se kuluu kuitenkin nopeammin kuin normi nahkainen saapas ja lisäksi se ei ole niin lämmin kuin kunnon nahkasaapas. Lisäksi sinisten, mustien ja harmaiden housujen lisäksi olisi kiva saada vaikka vaaleanruskeat, mutta sekin menee sarjaan olisi kivaa ja piristävää. Voin siis odotella esim alennusmyyntiä.

Mukavaa sunnuntaita. Pienestä tihkusateesta huolimatta ajattelin lähteä juoksulenkille. Raikas happiannos tekee juuri nyt niin hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao