Maisema

Maisema

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Päivän asu : Gant, Burberry & Fransa

Henkisesti jotenkin vaikea hyväksyä että talvi todella tulla jolkottaa. Järki sanoo, että alkaa olla kylmä mutta mieli ei oikein hyväksy asiaa vielä, mikä ilmenee mm siinä, että aamuisin ei tahdo löytää sopivaa päälle pantavaa. En ole tehnyt elettäkään etsiäkseni vielä syysvaatteita vaan kesävaatteet olla möllöttävät edelleen tangoilla ja hyllyillä. 

Pitäisköhän pikku hiljaa siirtyä syys/talvikauteen? Alan itsekin olla vähitellen sitä mieltä. Vähintäänkin lapset pitää pukea lämpimämmin. Tai no, itsehän nuo pukeutuvat, mutta ohjata ainakin oikeaan suuntaan. 

Tänään vaatehuoneen hyllyillä minua kutsui lampaanvillainen musta Gantin neuleliivi. Ja sen kanssa tykkään pitää valkoista paitapuseroa ja tänään sopivalta työasulta tuntui sen kanssa Burberryn linjakas paitapusero ja siihen Fransan puuvillatrikoota oleva mielettömän hauska musta hame. Hame on periaatteessa täysin yksinkertainen mutta siihen on ommeltu lukuisia pieniä laskoksia, mikä on koko hameen clue.  Ja äärimmäisen mukava pitää päällä. 

Kuvauskengät mustat Peter Kaiserin Herdit. Pidän kiiltonahkaisista kengistä, koska ne voivat muuten olla täysin yksinkertaiset, kunhan malli on kaunis ja kiiltonahka tuo koko asuun tarpeellisen twistin, eikä tarvitse keikaroida erityisesti koruilla tms ellei sitten juhliin ole menossa.  Aidosti jalassa oli taas vaihteeksi ne ruskeat mokkasaappaat. Voiko nainen rakastua joihinkin kenkiin? Ei tarvitse vastata :)

Aurinko helottaa ainakin hetken täysin estoitta. Nautitaan siitä. Kohta on niin pimeää ettei eteensä näe. Onneksi silloin voi polttaa kynttilöitä niin paljon kuin sielu sietää. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao