Maisema

Maisema

lauantai 2. elokuuta 2014

LUMI Supermarket Bag Classic sand

Tapasin eilen ihanan ystäväni kaupungissa. Kävimme ensin Ateneumin Tove Jansson 100v näyttelyssä, josta myöhemmin lisää. Sitten lounaalla, minkä jälkeen suuntasimme Kiseleffin taloon Fashion näyttelyyn. Itse näyttely, jossa oli sekaisin uutta ja second hand kamaa, ei sytyttänyt kovasti, mutta miten ihana onkaan kotimaisen Lumin myymälä Aleksi 28:ssa!

 


Wow, mikä myymälä! Lattialle oli tuotu hienonhienoa hiekkaa, ja tyttäreni heittikin saman tien crocsit menemään ja nautiskeli hiekan tunteesta paljain varpain! Laukut oli aseteltu puupölkkyjen päälle mikä lisäsi kesäistä fiilistä. Yllätyksekseni liikkeessä oli vielä kesän alennukset ja yllätykseni kasvoi, kun näin suosikkilaukkuni alehyllyssä. Olen salaa ihaillut hiekan sävyistä supermarket bagia, ja nyt se oli siis vieläpä alennettuna puoleen hintaan. Emmin hetken, mutta päätin investoida laadukkaaseen kotimaiseen tuotteeseen.



Lumin laukut ovat esitteen mukaisesti ajattomia, funktionaalisia ja kestäviä.

Supermarket bag on moderni klassikko, ja siihen on inspiraatiota antanut kahvallinen muovikassi. Klassikkoa on saatavissa kuudessa koossa, joista oma uusi aarteeni on siis toiseksi pienin, ja juuri minulle sopiva. Mahtavaa tässä klassikossa on myös se, että laukun mukana saa myös toiset, pidemmät kahvat, jolloin laukkua voi käyttää olalla tai yli olan laukkuna. Laukku on valmistettu lehmännahasta, ja se tuoksuu niin aidolta nahkalaukulta kuin laukku vaan voi tuoksua.



Laukut värjätään kasviväreillä ilman kemikaaleja. Laukun sisällä on vetoketjullinen sisätasku sekä paikka kännykälle, ja juuri riittävästi tilaa niille tavaroille, joita voi kuvitella tarvitsevansa. Täydellisen ihana laukku.

Liikkeessä oli muitakin ihanuuksia tarjolla, mm samaisen Supermarket bagin lila XS versio alessa. Pitää kuitenkin palailla lomalta töihin hetkeksi ennen kuin voi unelmoida muista ihanuuksista ko liikkeessä. Mutta jos pidät myös ko laukuista, suosittelen visiittiä pikaisesti Aleksin liikkeessä. Voit tehdä löytöjä. Lisäksi on pakko antaa positiivista palautetta erittäin ystävällisestä palvelusta. Sain myös tulevan talvikauden esitteen. Ja Lumilta on tulossa myös kenkiä! Aikamoinen valtaus. Hauskan näköisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao