Maisema

Maisema

keskiviikko 6. elokuuta 2014

H&M conscious collection lime cocktailmekko

Tunnen suurta syyllisyyttä omalla tavallaan hankittuani viime kesänä tämän kauniin H&M:n conscious collectionin mekon luettuani Fashion Law Finlandin blogia ja Hesarin artikkelia kestävän kulutuksen näkökulmasta. Ko jutuissa kyseenalaistettiin mm H&M:n ko kokoelma. Pointtina oli, että kiillottaako H&M vain julkisuuskuvaansa tällä kestävään kulutukseen viittaavalla kokoelmallaan? Olen osittain samaa mieltä siinä mielessä, että kestävää kulutusta on vain sellainen kulutus, jolla kuluttaja itse osoittaa hankkivansa vain sellaisia tuotteita joita käyttää pitkään, ja joiden valmistuksessa on huomioitu ympäristö ja eettiset periaatteet.

Itse ihastuin yksinkertaisesti tämän mekon malliin, väriin, materiaaliin ja koristeisiin. En sinänsä ostanut mekkoa sen vuoksi, että se kuului nimenomaan ko mallistoon. Ja toivottavasti mekosta on iloa vuosiksi, jolloin se olisi kestävää kulutusta. En lainkaan ota kantaa siihen, onko conscious collectionin valmistuksessa huomioitu asiaa. En aidosti tiedä. Haluaisin olla tiedostava kuluttaja ja tehdä tiedostavia valintoja, mutta realiteetit tulevat usein vastaan. Toki oikein tiedostava olisi, jos ei ostaisi kuin tarpeeseen. Esteetikkona en kuitenkaan ole moiseen vielä kyennyt.









Lisäksi testasin YSL:n mainiota jo kuukausia käytössä ollutta nestemäistä eye lineria, mutta nyt myös alaluomelle. Halusin kokeilla vähän vastaavaa lookia kuin Iina Kuustosella.. Kokemus sanoo vain, että pitää muistaa katsastaa oma look riittävän säännöllisesti illan aikana, jotta ei näytä vahingossa siltä kuin olisi saanut ympäri korvia...oma stylisti mukaan valvomaan tilannetta?

Ihania loppukesän juhlia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao