Maisema

Maisema

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Päivän asu : valkoinen Guess pliseerattu pusero

Kesä 2014 on ollut melkoisen viileä ja kesäpukeutuminenkin on seurannut sään vaatimuksia. Hellevaatteiden sijaan töissäkin on ollut pakko pitää riittävän lämpimiä vaatteita. Omalla tavallaan helppoa koska helteillä on itse asiassa hankalaa pukeutua tyylikkään asiallisesti mutta kuitenkin siten, ettei kuumuus tekisi tepposiaan. 

Tässä Guessin ihanan valkoisen puseron kanssa on heinäkuun ensimmäisenä päivänä villakangashousut! Aika lailla outoa. Yhtään lämpimämpänä kesänä villakankaiset vaatteet olisivat jo kauniisti olleet viikkoja talvisäilytyksessä. Nämä Gantin kapeat housut ovat muuten täydellisen istuvat. Aika hintavat olivat talvella mutta en ole hetkeäkään katunut niiden hankkimista. Eivät mene miksikään ja ovat koko ajan siistit ja valmiit käyttöönotettaviksi. Suosittelen lämpimästi. Aika lailla klassikkomalli, joten varmasti myynnissä ensi syksynäkin.

Guessin pusero oli täysin nappivalinta sekin. Ostin tätä samaa puseroa itse asiassa kolmea eri väriä kevään alennusmyynnistä. Yhden siis valkoisena, yhden kirkkaansinisenä ja yhden "mudansävyisenä" (mutainen rosa tai jotain sinne päin). Kaunis malli ja tavallaan yllättävä musta pitsi miehustassa. Siisti käytettäväksi esimerkiksi neuletakin ja pitkien housujen kanssa tai sitten esimerkiksi jakun alla.

Niin sanottu turvavaate, jonka voi napata tangolta aina kun tarvitsee helpon ja tyylikkään asun. Ja mikä parasta, pese ja pidä. Ei tarvitse silittää.





2 kommenttia:

  1. Toivotaan, että ne lämpimät vielä tulisi, eikä tarvisi villakangashousuja pukea:) Kaunis paita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolea sää on ollut tekosyy käyttää Gantin housuja :) niiden leikkaus ja kangas on niin miellyttävä, että niistä on tullut yksi suosikkivaatteistani. Siitäkin huolimatta kesäkelit on tilauksessa

      Poista

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao