Maisema

Maisema

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Rauhallista pääsiäistä

Toivotan kaikille oikein aurinkoista ja rauhallista pääsiäistä. Tulimme viettämään pääsiäispyhiä kotiseudulleni Loimaalle, joka on noin 20.000 asukkaan kunta Lounais-Suomessa. 

Lapsena ja nuorena tämänkin seudun näki toki erilaisin silmin mutta jotenkin tuntuu, että muutos näkyy surullisen selvästi täälläkin. Keskusta on hiljentynyt lähes täysin ja autosuma on siirtynyt kaupungin laidalle Prisman pihalle. Pienet erikoiskaupat joutuvat lopettamaan, ja kuitenkin samaan aikaan kaupunkilaiset valittavat, ettei täältä löydy mitään. Aikanaan täälläkin oli mm iso kenkäkauppa, josta todella sai kaiken mitä keksi haluta. Mutta siinäkin yrittäjän lopettaessa kukaan ei jatkanut yritystä, ja nyt siinä näkyy olevan asuntoja. 

Onneksi alue on kuitenkin tunnin matkan päässä Turusta ja puolentoista Tampereelta. Alueella on edelleen nuoriakin ja asuntoja ei pääsääntöisesti ole tyhjillään. Toki eilen juoksulenkillä silmiin pisti ikävästi joitakin ennen niin kauniita taloja, jotka ovat joskus jääneet tyhjilleen ja rapistuneet. Toisaalta ilahduttavasti näkyi myös tuttuja taloja lapsuusajoilta.

Lapsuusmaisemiin on varmaan liki jokaisen ihana palata. Täällä saviseudulla on tasaista. Pellot jatkuvat silmän kantamattomiin. Sielu lepää kun liikkuu tutuissa maisemissa. Näkee tuttuja ihmisiä kaduilla. Joitakin tuttuja on jo poissa, mutta elämä jatkuu. Loimaalla on nykyään mestaruustason lentopallo- ja koripallojoukkuekin, ennen oli pesäpallojoukkue. Urheilu yhdistää ja luo identiteettiä kaupungille. Vanhat teollisuudenalat ovat muuttaneet täältä pois mutta seutukunta on panostanut mm luomutuotantoon. Virkistävää seurata miten paikalliset muuttuvat muutoksen mukana.

Näihin kuviin




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao