Maisema

Maisema

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Migreenin lääkkeetön itsehoito


Mainitsin Kemikaalicocktail kirjoituksessa (TÄÄLLÄ) että olen etsinyt mm migreenin aiheuttajaa ja migreenikohtauksen välttämistä mm tutkimalla mistä kemikaaleista migreenikohtaus voi laueta. 


Aloin tutkia myös hivenaineiden mahdollista vaikutusta migreenin välttämiseen kuunneltuani funktionaalisen lääketieteen asiantuntija Paula Heinosta. Olin "tutustunut" Paula Heinoseen jo toisessa yhteydessä perehtyessäni suoliston ongelmiin. (Vaikutan melko sairaalta tyypiltä, heh, mutta kaiken kaikkiaan tällä hetkellä voin vähintäänkin hyvin ainakin vatsan osalta). Paula Heinosen ko. esityksessä ei käsitelty nimenomaisesti migreeniä mutta aihetta sivuttiin.

Kiinnostuin aiheesta saman tien, koska olin itse tienristeyksessä, joista toinen tie olisi johtanut neurologille ja perinteisen kliinisen lääketieteen estolääkitykseen, kun taas toinen johti funktionaalisen lääketieteen osoittamalle tielle ja tutkimaan mm vitamiinien ja hivenaineiden vaikutusta. Ei kahta sanaa, kumpi minua ensisijaisesti kiinnosti. Ei yhtään nappaa ottaa voimakkaita aivoihin vaikuttavia lääkkeitä, jos asian voisi hoitaa vähän luonnonmukaisemmin.

Hyvää tekstiä TÄÄLLÄKIN (Kauneus&Terveys 12x luomuapua migreeniin)

Minulla migreeni ei aiheuta sahalaitakuvioita eikä pahoinvointia. Näen ja kuulen vallan mainiosti mutta toispuoleinen päänsärky on todella kovaa. Migreenipäänsärky saattaa jäädä vellomaan päähän viikoksi, tai jopa kolmeksi, mikä ei lääkärin mukaan todellakaan ole aivoille kovin terveellistä. Kipuun tottuu mutta se tekee todella kärsimättömäksi ja heikentää pahimmillaan keskittymiskykyä. Pahimmillaan olen melko huonovointinen ja erittäin väsynyt. Lepo auttaa, mutta useita viikkoja kestäessään ei vaan voi jäädä tuleen makaamaan, vaan pitää toimia. Useimmiten tavalliset särkylääkkeet eivät isoinakaan annoksina auta yhtään. En siis mitenkään halua migreenisäryn edes alkavan.

Mitä siis tehdä? Normilääkkeillä en pysty hoitamaan migreeniä, joten migreenikohtaus pitäisi ehkäistä jo ennalta. Mikä olisi toimiva tapa.


Migreenikon olisi hyvä elää mahdollisimman stressitöntä elämää. Tähän voisi heittää että ennemmin lehmät lentää kuin pystyy elämään stressitöntä elämää. Mutta toki esim oma suhtautuminen elämään yleisesti voi olla vähemmän stressaavaa tai kaikesta huolta kantavaa. Sitä tietysti voi opetella. Mahdollisimman tasainen rutiineja noudattava voi estää migreenikohtauksen puhkeamista. Kuulostaa tietysti aika tylsältä mutta vähintään voi yrittää noudattaa suht samanlaista vuorokausirytmiä ja nukkua riittävästi. Riittävän unen määrä onkin sitten hyvin yksilöllistä. Parisuhdekin voi olla koetuksella, jos toinen tarvitsee selvästi enemmän unta kuin toinen.

Olisiko jo alussa mainituista hivenaineista ja vitamiineista apua? Yllättäen tästä löytyikin aika hyvin osumia googlettamalla.

Ainakin Tri Tolosella on lyhyt tietoisku niin ubikinonin kuin magnesiumin todetuista positiivisista vaikituksista migreeniin. Ubikinoni on ainakin lisätty käypä hoito suosituksiin. Ubikinonin lisäksi magnesiumin on todettu auttavan migreenin lisäksi mm autismin hoidossa! Lisäksi mm juoksijalle magnesium on oiva lisä suorituskyvyn lisäämiseksi, ja se mm estää verenpaineen kohoamista. Vain joitakin hyötyjä mainitakseni. Lisää löytyy helposti ko hakusanoilla.

Vitamiineista B12 vitamiinilla on todettu olevan vaikutusta migreenin estämiseksi. Monia suotuisia ainesosia on mm chiasiemenissä sekä mm spirulinassa. Itse suhtauduin lisäravinteiden ottamiseen aika nuivasti vielä joitakin vuosia sitten mutta enpä kärsinyt silloin vielä näin kovista migreenikohtauksistakaan.

Omega3:lla voi joillekin olla hyötyä migreenin estämiseksi. Sitä olenkin nauttinut muista syistä jo pidempään. Samoin laktoosi-intolerantikkona kalkkia. Kuukausi sitten lisäsin ruokavalioon mainitsemani ubikinonin sekä magnesiumin ja spirulinan sekä chiasiemenet. Ja ainakaan migreeniä ei ole ollut sinä aikana! Toki jakso on kovin lyhyt, ja vasta esim vuoden kokeilun jälkeen voinen lausua vähän pitävämpää tulosta mutta so far vaikutus on ollut ilahduttava.

Samanaikaisesti jätin kahvin melkein kokonaan. En aiemminkaan juonut kahvia kuin max 3-4 kupillista päivässä mutta nyt en välttämättä juo yhtäkään moneen päivään. Enkä kärsinyt erityisesti edes ns vieroitusoireista. Samaan aikaan lisäsin vihreän teen juontia. Itsekin migreenin iskiessä lisäsin usein kahvin juontia, mutta sehän saattaakin aiheuttaa migreeniä. Siis toisille se voi toimia laukaisijana, ja toisille hoitokeinona. Kovin yksilöllistä. Teekin voi laukaista kohtauksen mutta itselleni vihreä tee toimii mainiona hyvän olon lähteenä. Pelkästään teen nauttimisen hitaus auttaa tässä kiireisessä elämässä. (Mihin meillä/minulla aina on niin kauhea kiire? Itse olen ainakin pyrkinyt karsimaan turhan hötkyilyn ja turhat menot, ja hyvältä tuntuu. Kirjan lukeminen on niin kivaa)

Olen muuten samaan aikaan hivenaineiden ja vitamiinien lisäämisen kanssa vähentänyt radikaalisti television katsomista, millä saattaa (siis s a a t t a a) olla merkitystä.

Olen pyrkinyt nukkumaan vähintään 7, mielellään 8 tuntia joka yö. Ja ulkoilemaan ja liikkumaan riittävästi. Jäykät niskat voivat aiheuttaa jännitysänsäryn, enkä halua sitäkään.

Eikä tämä itsehoito ole kovinkaan mutkikasta. Otan lisäravinteet aamiaisella ja mm chiasiemenet ja spirulinan sekä pellavansiemenet piilotan joko puuroon tai smoothiehen.

Mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi jollekin toiselle, koska myös migreenin laukausijat voivat olla tyystin erilaisia. Minulle esimerkiksi viini ei välttämättä aiheuta mitään riippuen viinistä mutta välkkyvä valo on armoton. Samoin joidenkin aiheuttajien yhdistelmät, jotka yksinään eivät ehkä tee mitään, voivatkin yhdessä laukaista vuosisadan migreenin kuten minulle kävi muutama vuosi sitten. Oireet muistuttivat aivohalvausta ja minut vietiin pillit soiden ensiapuun. Onneksi kyse oli "vain" megaluokan migreenikohtauksesta. Tai niin "Doctor House" diagnoosi kuului :)

Toivottavasti tästä oli apua. Mukavaa alkavaa viikkoa. Otetaanhan rennosti ilman turhaa stressaamista

4 kommenttia:

  1. Aivan hyödyttömiä "kikkoja" minulla, kokeillut noita kaikkia. Testata toiki kannattaa, hienoa jos auttaa, mutta yleispätevänä hoitona en suosittele kenellekkään. Itsellä aurallinen migreeni pahoinvoinnilla ja toispuoleisillapuutumisoireilla. Paras lääkkeetön hoito joka on auttanut vähentämään kohtauksia on liikunnan lisääminen. Jonne Salonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Migreeniin ei varmasti olekaan yhtä toimivaa hoitoa kuten olen itsekin yrittänyt painottaa. Minulla on toiminut jo useamman vuoden. Hyvällä neurologilla on syytä käydä. Tämän artikkelin tarkoitus on puhtaasti kertoa ajatuksia.

      Poista
  2. Elämäntamuutos kuuluu toki migreenipotilaan normaaleihin "hoitomuotoihin". Sillä voidaan poissulkea mahdollisia triggereitä, jotka provosoivat migreeniä.
    Migreeniä se ei kuitenkaan paranna, sillä migreeni on geneettinen neurologinen sairaus, jonka ehkä pahin muoto on krooninen komplisoitunut sekamuotoinen migreeni.
    Se hoidetaan esto- ja kohtauslääkityksellä sekä Botox injektioilla.
    Terveellisellä ruokavaliolla ja terveellisellä elämällä on siinä sivussa elämän laatua parantava vaikutus.
    Sairautta se ei paranna, sillä migreeni on parantumaton krooninen sairaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentista. Tarkoitukseni ei ollutkaan esittää tai väittää millään tavalla, että lääkkeetön oman migreenini hoito parantaisi taudin mutta se on poistanut oman tautini oireet. Olen voinut jo muutaman vuoden hyvin ilman migreenikohtauksia kärsittyäni pitkistä kohtauksista sitä ennen vuosia. En ole lääkäri ja pään alueen taudit tulee aina selvittää lääkärin kanssa. Olen itsekin käynyt lääkärissä. Halusin kuitenkin selvittää mahdollisia lääkkettömiä hoitovaihtoehtoja ja itselleni ne ovat ainakin toistaiseksi olleet toimivia.

      Parhaan tuloksen migreenistä kärsivä varmasti saakin keskustelemalla migreeniin erikoistuneen lääkärin kanssa joka voi selvittää kunkin yksilöllisen tilanteen.

      Poista

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao