Maisema

Maisema

torstai 24. huhtikuuta 2014

Helsingin kaupunginteatteri : Club act!one stand up komiikkaa 23.4.2014

Olin ystäväni kanssa katsomassa stand up komiikkaa Helsingin kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä 23.4.2014. Esiintyjäkaarti oli nimekäs: Krisse Salminen, Andre Wickström ja Ilari Johansson. Joskin on pakko sanoa, etten wanna be kultturellinakaan ihmisenä nimen perusteella yhdistänyt Ilari Johanssonin nimeä etukäteen oikeaan näyttelijään, mutta halusin ehdottomasti nähdä Krisse Salmisen livenä ja ajattelin etukäteen myös, että Andre Wickström on myös varmasti hyvä. 

En ole liian usein käynyt stand up illoissa - itse asiassa en muista yhtäkään, mutta tässä iässä ei ole ihme, jos en vaan muista. 


Stand up -komiikka perustuu Wikipedian mukaan 1800-luvun alun yhdysvaltalaiseen minstrel teatteriin. Minstrel oli musiikkiteatteria, joka perustui usein afroamerikkalaisille nauramiseen. Minstrel-esityksissä oli mukana myös koomikoita, jotka kertoivat yksinkertaisia vitsejä avustajiensa kanssa. 
Etnisten ryhmien erilaisuuteen perustuva huumori oli vuosisadan vaihteessa Yhdysvalloissa erityisen suosittua, sillä maassa elettiin maahanmuuton vilkkainta aikaa. Toisaalta rivoudet oli usein kielletty. Myöhemmin tunnettuja stand up komiikan edustajia ovat olleet mm Jerry Seinfeld ja The Tonight Show ja mm Jay Leno (Wikipedia)
Suomeen stand up komiikka tuli 1990-luvulla eli varsin myöhään. Ensimmäisiä stand up koomikoita oli mm Stan Saanila. Sittemmin tunnetuiksi ovat tulleet juuri mainitsemani Krisse Salminen ja Andre Wickström.
Aiheet stand up komiikkaan tulevat usein koomikon omasta elämästä mutta suosittuja aiheita ovat myös politiikka, stereotypiat ja tietyntyyppiset ristiriitoja tai kiistoja aiheuttavat aiheet.
Ko. illan esiintyjistä Krisse Salminen ja Andre Wickström käsittelivät pääasiassa omaa elämäänsä. Jopa kiusallisuuteen asti. Krisse Salminen tosin itselleen tyypillisesti puhui enemmänkin itsestään kuin suoraan elämästään, ja hauskuutti yleisöä mm ottamalla eturivissä istuneen nuoren miehen mukaan omaan esitykseensä. Ko. mies sattui olemaan Keravalta, mistä saatiin paljon huumoria irti. Perustuu juuri tuohon stereotypiaan minkälaisia ihmisiä asuu juuri Keravalla. Mm yleisön piti huutaa "surprise" kun Krisse tulee omiin yllätysjuhliinsa ja avaa silmänsä juuri yleisön eteen saapuessaan. Tälle keravalaiselle miehelle Krisse antoi luvan sanoa "yllätys" koska keravalla ei välttämättä tiedetä mitä ko englanninkielinen sana tarkoittaa. Krissen esitys oli kuitenkin kaikesta ammattimaisuudestaan huolimatta jotenkin peruskamaa ja naurunpyrskähdyksiä kuului yleisöstä vain ajoittain. Valitettavasti siitä tuntui puuttuvan into tällä kertaa. Parhaimmillaan Krisse osaa kyllä naurattaa. Muistan vieläkin vuoden 2007 Euroviisut Helsingissä, missä Krisse esiintyi Suomen prinsessana :)
Andre Wickström sai oman settinsä aluksi vauhtia suomenruotsalaisia kohtaan tunnetuista ennakkoluuloista: kaikki on paljon hienompaa rannikolla, kun kaikkeen voidaan liittää etuliitteeksi saaristolais-sana. Toki se voidaan liittää myös suomenkielisenä. Seuraavaksi naljailtiin Ankdammen-suomenruotsalaisten varakkuudelle ja suomensuomalaisten heitä kohtaan tuntemalle kateudelle. Maksuhäiriölistalla oli Wickströmin tahallaan liioittelemana pitkä litania suomalaisia paikannimiä kun taas vähiten maksuhäiriöitä oli nimenomaan ruotsinkielisillä paikkakunnilla. Johtopäätös: "Repikää siitä!" Ja kaiken aikaa tahaton tai tahallinen suomenruotsalainen aksentti :) mutta oikeasti, kuka jaksaa nauraa minuuttikaupalla jonkun synnytyskertomukselle? Ihan aikuisten oikeasti. Tunnelma oli hetken jotenkin kohteliaan vaivautunut. Ehkä suomenruotsalaisuudelle nauraminen on jo koettu tai ajankohtaisuudet passe mutta ei naurattanut.

Tauolla vähän kuplivaa ja takaisin kohti viimeistä settiä. En ollut tahallaan edes googlannut Ilari Johanssonia vaan ajattelin, että katsotaan mitä tuleman pitää. Tunnistin kasvot saman tien miehen astellessa lavalle. Johansson otti yleisön haltuunsa aivan saman tien. Yleisö ulvoi naurusta kirjaimellisesti alusta loppuun. Oikein toivoi, ettei esitys loppuisi lainkaan. Kyyneleet valuivat silmistä ja vatsaan koski nauramisesta mutta koko ajan tuli lisää aivan hervotonta settiä. Johansson oli hyvin pitkälle rakentanut omat juttunsa ajankohtaisuuksille, homofobialle ja Kerava/Långvik vinoilulle. Eturivissä nimittäin istui aiemmin mainitun keravalaisen miehen lisäksi Långvikissä asuva nainen, joka sai tuta ns paremman alueen imagon nahoissaan :)


Elän monta vuotta lisää ko illan johdosta. On todella vapauttavaa nauraa täysin estoitta. Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan. Studio Pasilaan päästääkseen pääsee nauttimaan "Pasilan arkkitehtuurista", mistä kaikki koomikot muistivat irvailla kunnolla.

Yhteistyössä Helsingin kaupunginteatterin kanssa.

Musikaalista Tarzan lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao