Maisema

Maisema

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Naisen oikeudet - mitä jokaisen naisen tulisi tietää



Laura Saarikoski kirjoitti hyvin Hesarissa 26.1.2014: Suomalaisnaisilla on varaa naida rakkaudesta. Onneksi on, ja onneksi meillä ei pitäisi olla enää järjestettyjä avioliittoja. En ole kyllä urallani sellaisiin koskaan törmännyt, vaikka toinen puoliso olisi ollut hyvästä suvusta tai erittäinkin varakas. Suomalaiset vanhemmat antavat lastensa valita sinänsä vapaasti. Ohjailevat varmasti jossain määrin, mikäli miniä tai vävyehdokas vaikuttaisi epäkelvolta mutta myötäjäisiä ei tarvita eikä muitakaan erityisiä vaatimuksia ole.



Osa naisista etsii Suomessakin varakasta miestä turvatakseen oman ja lastensa tulevaisuuden. Melkoisen vastenmielistä puuhaa, mitä olen nähnyt. Vastapainoksi mies saattaa alistaa naisen, mitätöidä julkisesti toisen ihmisarvoa ja/tai tehdä neljän seinän sisällä ties mitä. Kuuluuko se jotenkin hiljaiseen sopimukseen, että jos toinen tarjoaa lompakkonsa, toisen pitää alistua mihin tahansa? En voi ymmärtää miksi nainen suostuu moiseen. Vaikka se LV:n laukku olisikin tavoiteltava tai kaukomatkat ihania tai hulppea edustuskoti khuuli...

Kenenkään ei pitäisi alistua ainakaan minkäänlaiseen väkivaltaan, ei henkiseen eikä fyysiseen, vaikka voisikin vinguttaa toisen luottokorttia. Edelleen kannatan omaa kouluttautumista ja ammatin hankkimista, jotta voi seistä omilla jaloillaan. Jos sitten aikuisena käy munkki ja törmää sielunkumppaniinsa, voi tehdä omat valintansa riippumattomana taloudellisista edellytyksistä.

Suosittelen kuitenkin istumaan alas asiantuntijan kanssa ennen papin aamenta ja keskustelemaan tulevaisuuden mahdollisuuksista ja möröistä. Suomessa tehdään edelleen yllättävän vähän avioehtoja huolimatta siitä, että niin moni avioliitto päättyy eroon. Avioehtosopimus koetaan edelleen epäluottamuksenosoituksena. Sen myöntämisenä, että ko vuosisadan rakkaustarinakin voi päättyä ja rakkaus loppua. Mikä tahansa rakkaus voi loppua. Eräs ystäväni sanoi jo vuosia sitten suuren elämäntotuuden: rakkaus on ikuinen, kohde vain vaihtuu! On siis lähinnä naiivi ajatus, että juuri minun suhteeni, juuri meidän rakkautemme ei lopu, että me emme tarvitse avioehtoa. Ihan kenen tahansa liitto voi kariutua. Omista ystävistämme juuri ne pariskunnat, joista ajatteli koko ajan, että se liitto on solmittu taivaassa, että nuo eivät koskaan eroa, ovat todellakin nyt eronneet.

Toistan siis, että avioehtosopimus pitäisi tehdä. Istua ajan kanssa pohtimaan miten omaisuudelle käy, jos tiet eroavat. Ja on syytä muistaa, että avioliitto voi avioeron lisäksi päättyä myös toisen puolison kuolemaan....entä jos sattuu esimerkiksi auto-onnettomuus? Asunto on hankittu velaksi...kuka tulee toiseksi velalliseksi yhteiseen unelmakotiin? Puolison vanhemmat tai sisarukset jos testamenttia ei ole tehty eikä yhteisiä lapsia vielä ole perimässä... Onko testamentti tehty? Pitäisi olla ihan jokaisella.

Avioeron varalle voidaan laatia avioehtosopimuksen lisäksi myös ositussopimus, jossa voidaan sopia konkreettisesti miten omaisuus jaetaan. Lisäksi voidaan jo etukäteen sopia lasten elatuksesta, lasten asumisesta jne. Näitäkin laaditaan hyvin vähän, mutta laaditaan  kyllä, sekä varakkaamman että vähemmän omistavan aloitteesta. On helpompaa sopia ko asioista vaiheessa, jossa rakkaus kukoistaa ja jossitella miten asioita hoidetaan, jos kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu.

Avioehtosopimus voi olla kaiken poissulkeva eli että kummallakaan tai toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen, oli se minkälaatuista hyvänsä tai hankittu tai saatu milloin hyvänsä. Avioehtosopimus voidaan laatia myös ehdollisena siten, että avio-oikeutta esimerkiksi ei ole avioerossa mutta avioliiton päättyessä toisen puolison kuolemaan, avio-oikeus on. Lisäksi avio-oikeus voi kohdistua avioliiton aikana yhdessä hankittuihin omaisuuseriin kuten yhteiseen omaisuuteen mutta ei esimerkiksi toisen omaan yritykseen tai perintönä saamaan omaisuuteen.

Yrityksen suojaaminen on usein järkevää, vaikkei esimerkiksi erossa toinen puoliso haluaisikaan vahingoittaa sitä. Voi olla, että tasingon maksamiseksi yritys on myytävä tai että yrittäjälle ei muuta jääkään kuin oma yritys. Toisaalta, jos on sovittu, että toinen panostaa täysillä esimerkiksi juuri omaan yritykseensä ja toinen mahdollistaa tämän jäämällä kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia, niin onko oikein, että kotiin jäänyt jäisi tyhjän päälle? Näitä kysymyksiä on huomattavasti helpompi käsitellä ja löytää ratkaisu avioliittoa solmittaessa kuin siinä vaiheessa, kun sukset on täysin ristissä ja yövalvomisten uuvuttama kolmen lapsen äiti on vaihtunut simpsakkaan parikymppiseen...

Voihan se katala osapuoli olla myös nainen... Ennakkoon varautumalla voi edes yrittää varautua pahimpaan. Ja kuolemalle kukaan meistä ei voi panna kampoihin eikä sitä yleensä voi ennustaa. 

Meillä jokaisella tulisi olla testamentti ja edunvalvontavaltuutus. Näin sanoi jo edellinen oikeusministeri Tuija Brax ja olen hänen kanssaan samaa mieltä. Perintökaari määrittelee kuka perii mutta testamentilla perintöä voi ohjailla haluamallaan tavalla (rintaperillisten lakiosia kuitenkaan loukkaamatta). Lapset perivät mutta on suositeltavaa miettiä myös lesken asemaa. Ja erityisesti jos lapsia ei vielä ole. Aiemmin tuli mainituksi jo erittäin yleinen tilanne, jossa avopari hankkii yhteisen asunnon. Jos toiselle puolisolle sattuu jotakin, kuka perii? Perintökaaren mukaan puolison vanhemmat, jos siis lapsia ei ole eikä olla naimisissa. Ei varmasti ole kovinkaan monen tahtotila. Ja vaikka omistusoikeus vielä menisikin omille vanhemmille, jos ovat esimerkiksi avittaneet asunnon maksamisessa, niin pitäisi määritellä saako puoliso esimerkiksi hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon, mikä suojaa puolison asumista. Pahin skenaariohan voisi olla, että avolesken pitäisi repiä jostain rahat toisen puolikkaan lunastamiseksi tai myydä omakin osuutensa asuntokaupassa ja muuttaa pois.

Jos on vielä pieniä lapsia, on hyvä miettiä testamentissa miten omaisuus jakautuu. Voi olla, ettei ole muuta omaisuutta kuin yhteinen asunto, johon vielä iso velka mutta jos ja kun vain leski maksaisi velkaa, miten omistus järjestetään? Oikeaa ja ainoaa ratkaisua ei aina tai oikeastaan useinkaan ole mutta asioita on suositeltavaa harkita huolella ja miettiä kunkin kannalta paras ratkaisu. Lisäksi ympäröivät olosuhteet usein muuttuvat, samoin kuin omat ajatukset, joten asiakirjoja tulisi myös päivittää säännöllisesti.

Nimiperiaate? Kenen nimiin omaisuutta hankitaan? Vaikka osa akateemisesta maailmasta suosiikin ajatusta että osapuolten tarkoitus ratkaisee, on ainakin verotuksessa vallalla tulkinta, jonka mukaan rahoitus on ratkaiseva tekijä eli se joka maksaa, myös omistaa. Jos kumpikin osallistuu rahoitukseen, tulisi myös molempien olla omistajina. Ja jos toinen ei osallistu rahoitukseen mutta merkitään omistajaksi, on kyseessä hyvin helposti lahjaksi tulkittavissa oleva vastikkeeton etu, josta tulee maksaa lahjaveroa.

Moni hoitaa asiansa ihan itse siten, ettei läheisetkään välttämättä tiedä minkälaatuista omaisuutta meillä on tai missä se sijaitsee. Olenkin viime aikoina alkanut suositella että jokaisen tulisi laatia epämuodollinen A4, johon merkitsisi minkälaatuista omaisuutta omistaa ja missä siihen liittyviä asiakirjoja säilytetään. Erityisesti jos omaisuutta on Suomen rajojen ulkopuolella, voi olla melkoinen savotta selvitellä sitä. Ja pahimmassa tapauksessa omaisuutta voi jäädä piiloon/selvittämättä, jos esimerkiksi ulkomainen vakuutusyhtiö ei saa tietoa vakuutuksenottajan kuolemasta. Tällaisen A4 säilyttämiseen on syytä suhtautua vakavasti, jottei suoraan tarjottimella anna esim varkaille tietoa omaisuudestaan. Digitaalinen jäämistö tullee myös merkitykselliseksi. On jo olemassa tapauksia, joissa sähköisessä muodossa on ollut merkittävää tietoa. 

Yllättävän moni nainen antaa kuitenkin miehen hoitaa taloudelliset asiat kokonaan, ja on käytännössä ihan pihalla omista oikeuksistaan ja siitä mitä tapahtuu jos miestä ei enää ole. Voi olla, etteivät naisen omat tulot riitä mihinkään, eikä tilillään ole juuri mitään säästöjä. Ei ehkä ole ollut mitään tarvetta, jos mies on hoitanut kaiken, mutta mitä sitten, jos miehelle tapahtuu jotain? Riittääkö se, että on yhteinen tili tai että on käyttöoikeus? Ei ainakaan käyttöoikeus. Olisiko tarpeen miettiä asiaa testamentissa? Puoliso voi periä 79.999€ ilman perintöveroa..

Entä jos testamentti onkin tehty ja siinä annettu elinikäinen hallintaoikeus viimeiseen yhteiseen asuntoon joka sattuu sijaitsemaan arvoalueella, ja pinta-ala huitelee sadoissa neliömetreissä? Perilliset lipovat huuliaan ja odottavat maan arvon nousua entisestään, eivätkä suostu myymään asuntoa vaikkei leskellä ole varaa maksaa asunnon ylläpitokustannuksia saati voimia sen ylläpitoon...hmm, ei ihan tuulesta temmattu esimerkki. 

Uusperheet, joissa on sun lapset, mun lapset ja yhteiset lapset... Toisen puolison jo aikuiset lapset eivät takuulla ajattele lesken parasta. Ainakaan useimmiten. Sekin on vaan niin nähty. Ja jostain syystä se vaikeuksiin joutuva on useimmiten nainen... Tässä on kyllä nostettava hattua miesten hyväksi, koska suurin osa miehistä haluaakin turvata vaimonsa oikeudet, kunhan asiasta ylipäätään ymmärretään keskustella.

Suomalaisnaisilla on siis kyllä varaa mennä naimisiin rakkaudesta mutta ei kovin suositeltavaa olla varautumatta tulevaisuuteen. Kodin turvaksi osataan ottaa vakuutus, samoin lasten, mutta osataanko turvata omat oikeudet? Testamentti, avioehtosopimus ja edunvalvontavaltuutus. Viimeksi mainittu sen varalle, jos tulee oikeustoimikelvottomaksi hoitamaan omia asioitaan.  Henkivakuutukset kuntoon ja ainakin harkintaan. Mahdollisesti lainaturva isolle lainalle. Eläketurva joko vapaaehtoisten eläkkeiden tai sitten omien sijoitusten muodossa koska naisten eläke vaan pääsääntöisesti on pienempi kuin miesten, mihin vaikuttaa vanhempainvapaat sekä yleisesti ottaen alempi palkkataso työikäisenä.

Ja viimeisimpänä jokaisen tulisi huolehtia itsestään. Harrastaa sekä fyysistä liikuntaa että aivojumppaa, jotta pysyy hyvässä kunnossa myöhempäänkin. Oma näkemykseni on että itsestään huolehtiminen on paras eläkesijoitus. Isollakaan rahakasalla ei tee yhtään mitään, jos siitä ei pysty nauttimaan.

riikka_72@yahoo.com

2 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus!!! Olen täsmälleen samaa mieltä kaikesta. Minusta on aivan käsittämätöntä, että vaikka Suomessa naiset ovat olleet itsenäisiä, oikeustoimikelpoisia yksilöitä kaikkine oikeuksineen jo yli sadan vuoden ajan, niin silti jotkut naiset ihan vapaaehtoisesti luopuvat näistä oikeuksistaan miesten hyväksi... :( esimerkiksi niin, etteivät tiedä taloudellisista asioistaan yhtään mitään saati että hoitaisivat niitä lainkaan itse - ihan kuten sinäkin mainitsit.
    Omista oikeuksistaan täytyy pitää kiinni ja huolehtia niistä! Ja avioehto on minustakin ihan ehdoton. Sillä välttyy monelta hankaluudelta. Minä en ole naimisissa, mutta jos nyt tästä poikaystävän kanssa aviosäätyyn astutaan, niin ei puhettakaan että ilman avioehtoa sen tekisimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Aihe on tärkeä. Teen tätä työkseni, mikä ei varmaan jäänyt epäselväksi :)

      Poista

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao