Maisema

Maisema

torstai 20. helmikuuta 2014

Massimo Duttin kevättuliaisia

Jokaiseen Tukholman reissuun kuuluu aukottomasti ja aina, ehdottomasti käynti Massimo Duttin liikkeessä. Olen so far käynyt vain Store Gallerianin Massimo Duttilla, mutta nyt päätin poiketa Norrmalmstorgin liikkeessä. Kauniit tilat joissa vaatteet oli aseteltu kauniisti ja väljästi. Pidän siitä että vaatteet asetellaan siten että väri- ja/tai tyylimaailmat on aseteltu helposti vierekkäin. Miehet alakerrassa ja naiset yläkerrassa. 




Kuvat valitettavasti vähän tärähtäneitä, sorry. Jakku on Zarasta.

Olen muuten tähän asti luullut että kyseessä olisi italialainen vaatemerkki mutta väärässä olin. Vaatemerkki onkin espanjalainen. Perustettu vuonna 1985 ja alunperin vain miesten mallistoon keskittynyt. Vuodesta 1992 mallisto myös naisille, ja sittemmin myös lapsille. Lasten vaatteista pakko todeta, että kaikki vaatteet kauniita eteläeurooppalaisia, ei sitä henkkamaukkakamaa, joista niistäkin ajoittain löytyy sopivia, mutta Massimo Duttilla on kauniita leikkauksia ja klassista kangasta ja klassisia värejä.


Duttilla on yli 700 liikettä 66 maassa, joihin Suomi ei valitettavasti edelleenkään kuulu. Sitä odotellessa. Mutta onneksi Tukholma on lähellä ja siellä on muutama liike. Samoin lentokentillä on Duttin liikkeitä, joskin pienemmällä valikoimalla.


Itse olen vannoutunut Dutti fani. Materiaalit ovat laadukkaita eikä hinta ole pilvissä vaikkei näitä nyt ihan halvoiksikaan voi sanoa. Tämän kevään värimaailma lumosi itseni. Ei mitään ihmeitä mutta pimeän talven jälkeen on ihanaa katsella ja hypistellä vaaleita sävyjä ja navy sinistä. Sinivalkoista raitaa kapeina ja leveinä raitoina. Vaaleaa lehmuksen vihreää... Oranssi on ehdottomasti tulevan kevään väri. Ja ainakin Duttilla näytti yllätyksekseni olevan myös melko tumma lila! Neulosta oli paljon ja sitä tarttui omaankin kassiini, materiaali pellavaa. Mokkanahkaisia lyhyitä napakoita jakkuja/takkeja. Olisin voinut poimia yhden tuolta, toisen täältä mutta yritin pitää maltin, koska tarvetta uusiin ei juurikaan ole. Jotain keväistä kuitenkin :)


Kesän alennusmyynteihin ehkä taas? 


Laukku ei ole Massimo Duttin, vaan löytyi pienestä laululiikkeestä Korfulta. Sopii mainiosti sinivalkoiseen kevään raitamuotiin vai mitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao