Maisema

Maisema

lauantai 15. helmikuuta 2014

Herkkutattirisotto & creme brulee

Ajoittain on hauskaa testata puolivalmiita aineksia. Kävelin ensin tuon risottolasipurkin ohi sitä vimmaisesti vastustaen mutta se jäi kaihertamaan alitajuntaan, ja kävin sen kuitenkin hakemassa eilen. Ensinnäkin esteetikkona minua viehätti purkin äärimmäisen kaunis muoto. Aion säilyttää purkin ja säilyttää siinä esim punaista tai mustaa riisiä.

Huomatkaa kyltin "mushroooms" kolmella o:lla ;)



Toisekseen halusin kokeilla nimenomaan tattirisottoa. Valmiiden ainesten lisäksi piti lisätä sipulia, suolaa ja mustapippuria. Itse lorautin eiliset valkoviinit perään. Viini tuo kivan pikantin lisän, ja tietysti parmesaaniraastetta maun mukaan mikä meillä tarkoittaa, että aika paljon.



Maku oli miellyttävä. Voin suositella. Toimii sellaisenaan kevyenä lounaana.

Jälkiruoaksi tein creme bruleeta. Tämä saksalainen valmiscremebrulee on aidosti aivan loistava. Viime Kreikan matkalla ihastuimme lopullisesti tähän jaloon jälkiruokaan, ja tämä saksalainen tuote on maultaan lähes identtinen tuon lomamakumuiston kanssa. Ja äärimmäisen helppo tehdä: seosta lämmitetään varovasti kattilassa alhaisella lämmöllä kunnes sen lämpötila on noin 60 astetta, minkä jälkeen se kaadetaan annoskulhoihin ja jäähdytetään. Maussa ei ole minkäänlaisia teollisia makuvivahteita. Voin lämpimästi suositella. Voisin tarjota tätä vieraillekin. Intiaanisokeria päälle ja voila.



Joskus voi tehdä ruokaa vähän oikaisten ja käyttää säästyvän ajan johonkin mukavaan...

2 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloista! Olen itsekin alkanut perehtymään viime aikoina risottoihin. Moni varoittaa, että ne ovat kovin vaikeita ja monella on ravintoloista huonoja risotto-kokemuksia, mutta minulla on tähän mennessä onnistunut joka kerta :) jännä juttu, koska kaikkea muuta olen kyllä onnistunut pilaamaan keittiössä...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risotossa lienee oleellista laadukas risottoriisi sekä maltillinen keittäminen

      Poista

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao