Maisema

Maisema

tiistai 11. helmikuuta 2014

Dekorando Feel Felt tuotteet



Juon kahvia niin suodatinkahvina kuin erikoiskahveina, mutta juon myös paljon teetä. Erityisesti iltaisin. Teetä on isossa Iittalan Teema-mukissa useita mukillista illan aikana, mikä aiheuttaa sen, että pitää olla tasoja mille mukin laskee ja jotain mukin alle, jotta tee ei sotke mahdollisesti roiskuessaan tai kuumetessaan.






Dekorandon ihana, hyväntuulinen huopapalloalusta ratkaisi ongelman kerralla. Iso muki peittää pienen sievän alustan melkein kokonaan mutta riittää ja toimii tarkoituksensa mukaisesti.




Alusta on niin kaunis, ettei se häiritse lainkaan pöydällä tai sohvan kulmalla siihen jäädessään, vaikka yleensä minua riepoo kaikki ylimääräinen mikä ei ole omalla paikallaan :) 

Hankin saman sarjan pannunalusia pari kpl mutta näiden osalta käytännön ongelma on, etten raaskisi käyttää näitä: voisin laittaa ne pöydälle kattausta sulostuttamaan mutta en raaskisi laittaa kuumaa pannua niiden päälle...hmm







Tuoteselosteessa varoitetaan jättämästä näitä lasten tai lemmikkieläinten ulottuville. Pienet lapset olisin jotenkin osannut itsekin varoa: ettei pallot irtoa ja tule niellyiksi, mutta en olisi arvannut, että meilläkin pieni mukinalunen katosi parikin krt pöydältä kissan anastamana. Jotenkin villan tuoksu ilmeisesti sai jälleen nuo vintiöt sekaisin. Onneksi alusta löytyi pöydän alta vahingoittumattomana. Ihania hyväntuulen tuotteita nämäkin, ja tulee samalla tukeneeksi kotimaista käsityötä.

http://www.pionina.fi/albumi/feelfelt-tuotteet/

1 kommentti:

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao