Maisema

Maisema

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden mietteitä



Ihanaa alkanutta vuotta 2014! Tuokoon se mukanaan niitä asioita, joista unelmoit ja joita toivot. Tuokoon se mukanaan mielen rauhaa ja tyyneyttä, tyytyväisyyttä nykyisyyteen. Luin jo joitakin vuosia sitten ajatuksen, jonka mukaan jokaisella pitää olla isoja unelmia, jotka eivät ehkä koskaan edes toteudu, mutta pitää kurkottaa kohti pilviä. Lisäksi pitää olla pienempiä unelmia, jotka pienellä ponnistuksella todennäköisesti toteutuvatkin. Ilman unelmia elämä on kuin elokuvasta "Päiväni murmelina".




Itselläni on suuri unelma, jonka pidän vain itselläni, mutta se on olemassa ja motivoi minua eteenpäin. Voi olla, että se toteutuu piankin, tai sitten ei. Toinen unelmani, liki yhtä tärkeä on uuden kodin löytäminen perheellemme. Se voi tapahtua vaikka ensi viikolla, tai sitten siihen menee vielä tovi. Etsintäalue on niin pieni ja toiveet tarkoin rajattuja.. Mutta siihen asti luen blogeja ja sisustuslehtiä kauniista kodeista. 

          Tänä kiinalaisen horoskoopin mukaan hevosen vuonna aion:
                       
                      olla kärsivällisempi ja laskea kymmeneen
                                 osallistua baristakurssille
                                    juosta puolimaratonin 
              harrastaa liikuntaa ainakin yhtä paljon kuin viime vuonna
                                    maalata uuden taulun

                                            elää hetkessä

Mitä unelmia sinulla on tälle vuodelle tai mitä lupauksia olet antanut itsellesi?

Onnellista uutta vuotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao