Maisema

Maisema

tiistai 10. joulukuuta 2013

Kukat kuuluvat jouluun

Joulu on ihana täyttää kukilla.  Jo marraskuun puolella istutan usein korkeaan lattialla seisovaan ruukkuun tai isompaan, laakeaan ruukkuun/astiaan pöydälle jouluisen asetelman, jonka toivon kestävän pitkään, mielellään jouluun ja uuteen vuoteen asti.  Viime vuonna istutus onnistui täydellisesti.  Istutin ensin marraskuun puolessa välissä kaksi punaisen amarylliksen sipulia, odotin pari viikkoa, jolloin ne olivat jo kasvattaneet vartta mukavasti, sitten istutin seuraavan punaisen sipulin, odotin vielä viikon, kaksi, ja istutin viimeisen punaisen sipulin.

Istutus toimi täydellisesti: se oli kukassa pitkään, koska kaikki sipulit eivät kukkineet samaan aikaan. Palaan tähän systeemiin kyllä ensi vuonnakin. Jos olisi tilaa paljon,ja joku ystävällinen sielu toisi minulle noin 15 amaryllistä, ja minulla olisi vanha puinen, harmaantunut ruuhi, toteuttaisin saman ihanan tunnelmallisen istutuksen, jonka näin sisustuslehdessä Anu Pentikin Posion kodissa taannoin vuosi, pari sitten: harmaantuneeseen ruuheen tai vastaavaan kapeaan isoon puiseen kaukaloon oli istutettu paljon punaisia amarylliksiä - mielettömän kaunis näky



Tänä vuonna olisin halunnut muutaman valkoisen orkidean, koska ne ovat ehdottomasti lempikukkiani, mutta se ei todennäköisesti olisi toiminut koska luulen, että ne olisivat kukkineet joulukuun alkuun mennessä ja pudottaneet jo kukat jouluaattoon mennessä. Not good.




 


Valitsin orkidean sijasta valkoisen amarylliksen, valkoisen skimmian, jouluruusun sekä vihreän muratin.  Olikin todella kaunis ja näyttävä istutus mutta..





Jostain minulle käsittämättömästä syystä jouluruusu lähes kuoli (kaivoin sen pois ruukusta ja istutin erikseen toipumaan), ja skimmia kuivui pystyyn, vaikka voin vannoa, että kastelin niitä.  Lisäksi amaryllis kukki erittäinkin komeasti hetken, mutta pudotti jo kukkansa. (Kasvattaahan se todennäköisesti uudet kukat, mutta sitä odottaessa katselen vihreää lehteä).

Eli ei auttanut muu kuin marssia uudelleen kauppaan ja valita pari uutta.  En ottanut enää riskejä, vaan pelasin varman päälle: toinen valkoinen amaryllis edellisen viereen, ja helpohko valkoinen tulilatva. Kaunis siitäkin tuli mutta ei niin näyttävä kuin tuo ensimmäinen.

Pienemmässä tinapurkissa on kaunis vähällä hoitamisella menestyvä vaaleanvihreä mehikasvi, ja paljon kosteutta vaativat minikuuset. Niitä ei istutettu multaan, jotta mehikasvi ei saisi liikaa vettä, vaan pohjalla on paperia mytyssä, ja kasvit purkeissaan sen päällä. Rumat aukot on peitetty kävyillä. Pitää vaan muistaa kastella kuusia, jotta eivät pääse kuivumaan. Kuvaan ehti myös Inez, pitkäkarvainen itämainen kissaneitimme. Taustalla kesästä haaveilee musta lyhytkarvainen itämainen kissaneito Olga

 





Jouluaatoksi olisi ihana saada vielä leikkokukkakimppu ruokapöydälle ilahduttamaan... Mikä kukka tekee sinun joulusi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao