Maisema

Maisema

maanantai 16. joulukuuta 2013

Aito joulukuusi vai vaihtoehto kuuselle


Joulukuusi ja kuusen ihana metsäinen tuoksu ovat useimmille jouluun kuuluva jokavuotinen elementti.  Pidän itsekin aidosta kuusesta mutta joulu tulee vaikkei kuusi tulisikaan.  Vuosi sitten kieltäydyin tuomasta kuusta sisälle koska sille ei vaan ollut "sijaa majatalossa".  Lapset pahoittivat niin mielensä, ja vaikka meille tulikin suuri sypressi parvekkeelle jouluvaloineen, oli osa lasten joulusta poissa, kun kuusta ei tullutkaan.  Tänä vuonna huonekaluja on aseteltu uudelleen siten, että lisäbonuksena kuusikin mahtuu - jos se on viime sunnuntainakin Hesarissakin mainittu siperianpihta tai muu samantyyppinen kapeahko kuusi.  Leveä perinteinen kotimainen kuusi ei edelleenkään mahdu meille.

Jos kuusi ei ole mahdollinen, niin mitä vaihtoehtoja on?  
Meillä on kahtena jouluna ollut iso, noin metrin mittainen sypressi, jonka pystyy koristelemaan niin jouluvaloilla kuin haluamillaan koristeillakin miten vain itse haluaa.  Viime vuonna kaikista ponnisteluistani huolimatta sypressi kuivui.  Vaikka suihkutin sitä ja kastelin sitä.  Todennäköisesti lämpötilan vaihtelu oli liian jyrkkä viime joulun pakkasjakson ja sisätilan välillä.  Aiemman sypressijoulun puu kesti taasen mainiosti.

Jos ei halua havupuuta kotiinsa esim allergian vuoksi, voi jouluvalot nakata vaikka isoon limoviikunaan :) (onkohan sekin allergisoiva??) tai vaikka näyttäviin peikonpähkinäoksiin.  Peikonpähkinään saa mielettömän kauniisti esim pieniä palloja tai kristalleja... Voisin harkita meillekin ellen olisi satavarma, että kissat takuulla kaataisivat oksat jossain vaiheessa

Entä tekokuusi? Vaihtoehtoina ainakin kaunis valkoinen tai perinteinen vihreä.


Ja ainahan voi hankkia esimerkiksi havunoksia maljakkoon, ja jättää ne kauniisti mahdollisene käpyineen tai koristella mielensä mukaan.

Ihanaa joulua, viikko enää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi Dolce macchiatossa :)

Toivon, että viihdyit sivuillani. Jätä kommenttisi, jos viihdyit, haluat kysyä jotain, lisätä jotain tai muuten vaan ilmoitella itsestäsi. Ciao